Share |

Valman blogi

Tervehdykset

Terveisiä avannosta!Mummi  25.2.2014 17:08
KennelneuvontakäyntiPauliina, Hippu ja Hurri  15.8.2012 18:10
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksiaAlli ja sen Veli  9.12.2011 8:21
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksiaKirsi  14.11.2011 18:36
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksiaHannele Rautomäki  9.11.2011 12:01

Terveisiä avannosta!

Share |

Maanantai 24.2.2014 klo 20:53


Eipä vissiin meitsillä ollut huikee seikkailu! Hiihtoloma alkoi vähän liiankin jännittävissä merkeissä. Mamma ei pysty vieläkään kirjoittamaan siitä mitään, istuu vain silmät kiiltävinä ja hokee, että ”mamman muru, mamman muru”.  No okei, mun oma suojelusenkeli sai huhkia sinä päivänä ihan tosissaan, mutta tässä sitä ollaan, tassut näppäimillä!

Me lähdettiin ihan tavalliselle iltapäivälenkille, Hippu, mamma ja mä, tuohon lähimetsään, rannan tuntumaan. Järven jäälle ei viitsitty mennä, kun siellä on viime päivinä ollut Hipun mielestä ihan liian märkää. Mamma päästää meidät aina metsässä vapaaksi, kun me osataan kulkea hienosti käskystä takana. Joskus mamma päästää meidät juoksemaan vapaasti edellä, paitsi että Hippu kulkee silloinkin mamman takana. Mä seilaan siinä edestakaisin vähän myyrätilanteen mukaisesti. Nyt me saatiin juosta vapaasti, ja silloin mä vainusin elämäni paistin! Ihan selvästi saukko tai piisami, eikä pelkästään yksi, vaan monta!

hurri32.jpg

Meitsi otti jalat alle ja pinkoi paistia kohti. Mamma huusi kyllä jotain, mutta en mä voinut pysähtyä, kun mulla oli aivan mieletön saalis ihan nenän päässä. Mielessäni näin jo pari saukonpoikaa mun hampaissa ja mamman ylpeän ilmeen…. Sitten se ajatuskupla puhkesi kuin neulan pistosta. Meitsi molskahti jääkylmään veteen! Olin astunut salakavalaan virtaavaan ojaan, jossa oli pinnalla vain ohuesti jäätä. Uimarikoira ei kylmää vettä säikähdä, mutta pahaksi onneksi se virta painoi mut jään alle. Neuvokkaana russelina täppäsin takatassut rantapenkereen mutaan ja nostin kirsun aivan jäähän kiinni – siinä pystyi pikkuisen hengittämään! Mamma oli kuullut molskahduksen ja juoksi apuun aivan paniikissa. Se huusi mun nimeä, mutta en mä oikein joutanut vastaamaan mitään. Sitten se onneksi älysi olla vähän aikaa ihan hiljaa ja erottikin pientä tuhinaa jostakin. Samassa mamma bongasi mustan kirsun jään alta ja jotenkin kummasti kurotti kädellään otteen minusta. Meitsi pääsi pinnalle!!

Kun sain tukevaa maata jalkojen alle, juoksin ympyrää villinä ilosta. Mamma ei juossut, kun sen jalat tärisi niin kamalasti. Illalla me mentiin ihan coolisti agilitytreeneihin, koska mamma halusi nähdä, onko mun herneaivoille tapahtunut jotakin. Mä panin radalla parastani ja maltoin tehdä jopa kontaktit ihan nappiin. Suoritustauoilla mä sitten painelin ympäri hallia vinkuva pallo suussa niin lujaa, ettei kukaan saanut mua kiinni - ihan vaan elämisen riemusta! Mamma tuumi, että taidan olla ihan ennallani – verestäviä silmänvalkuaisia lukuun ottamatta.

Vaikkei tällaista avantokeikkaa toivo kenellekään, niin täytyy sanoa, että mulle se kuitenkin tuli kreivin aikaan. Mamma oli justiinsa aika kyllästynyt meikämanneen ja etenkin mun levottomiin öihin. Isäntä muutti jo toiseen huoneeseen nukkumaan, kun mun oli monta kertaa yössä vastattava koiraseireenien kutsuihin. Ainakin viisi kertaa piti myös käydä tarkistamassa, eikö mistään tosiaan pääse seireenien luokse keskellä yötä. No, nyt meitsi on taas suosittu. Mamma on kovin kiitollinen, että sillä on kaksi elävää avantouimaria (isäntä ja mä) ja yksi välkky (Hippu) seuranaan kotona.

Nyt on silmänvalkuaisetkin jo valkaistuneet, mutta se molskahdus ei unohdu. Varokaa, kaverit heikkoja jäitä, ja varsinkin virtaavia paikkoja! Talviturkki meni, mutta ei onneksi muuta. Siitä me kaikki ollaan ihan superkiitollisia. Hyvää ja turvallista kevättalvea, kamut!

hurri.jpg


Kommentit

25.2.2014 17:08  Mummi

No, löytyihän teidän pojille ainenkin yksi yhteinen harrastus! ;)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini