Vauvoja ja varavalio!!
Sunnuntai 6.6.2010 klo 23:09 - Valma
Tärkeimmät ensiksi. Meikeläinen kruunattiin tänään Suomen varavalioksi Jämsän koiranäyttelyssä. Sain nimittäin kolmannen varasertini ja ne kaikki olen saanut eri tuomareilta ja niistä ainakin yhden olen saanut parivuotiaana, joten kaikki kriteerit täyttynevät...?!
Täten minä Valmakoira Dirtdiggeri Rajala kruunaan itseni Suomen varavalioksi: TSÄDÄNG! Helppoa, kannattaa muidenkin alkaa harrastaa itsensä kruunajaisia.
Sitten kruunaan itseni myös tädiksi! Tänään mun sisko Peppi sai Topinsa kanssa viisi tyttöä ja yhden pojan!! Mahtava pentue ja Jonna meinasi lopettaa laskut jo neljän pennun jälkeen. Saatiin sitten päivitellä tietoja ihan urakalla. Kaikki pennut näyttävät kolmivärisiltä, mutta katsotaan sitä lopullista sävyä sitten myöhemmin.

"Peppi on kuulemma hyvä äiti."

"Pikkuiset täplikkäät."

"Pinonen pieniä koiria"
Sitten oma luku meidän Hallesta...
Oltiin viikonloppu mökillä ja Halle tavoilleen uskollisena kävi hankkimassa äidille ruokaa naapurista. Se juoksi iloisesti sieltä kotiin suussaan pussi sämpylöitä... se on vieläkin niin sydämellinen, että jaksaa kantaa löytönsä äidille, niinkuin joulunakin sen naapurin joulukalkkunan kanssa. Äiti yritti käydä etsimässä mökkinaapureita, mutta ne eivät olleetkaan mökillä? Toivottavasti Halle ei ole syönyt niiden kellaria tai jotain varastoa tyhjäksi?!
Halle nappasi jättipotin myös näyttelystä!! Halle oli paras uros ja sai oikean sertin ja valittiin vielä rotunsa kauneimmaksi (vaikka oikeesti se on kyl joku toinen... khöm...). Ryhmäkehässä Halle valittiin myös hienosti seitsämän joukkoon ja äiti oli huippu tyytyväinen.

"Halle vääntää Tähteä"

"Tässä Halle raivostui kun piti leikkiä Tähden kaa ja äiti alkoikin nyppiä!?"

"Serti poseeraus veljen kaa, ROP poseerauksen pilasi äidin naama... joten siitä ei kuvaa."
Dirtdigger`s kennelissä oli siis tänään jättipottipäivä onnellisuudessa! Paljon uusia Dirtdiggereitä ja hieno päivä näyttelyssä. Jonna tädin kasvatti Dirtdigger`s Tasmanian Devil oli muutes vielä paras uros kehässä 2.
Siispä Valmakunnassa kaikki erinomaisesti!
Toivottaa Hänen korkeutensa Suomen varavalio Valmakoira Dirtdiggeri Rajala.
Tervehdykset
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksia Alli ja sen Veli 9.12.2011 8:21
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksia Kirsi 14.11.2011 18:36
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksia Hannele Rautomäki 9.11.2011 12:01
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksia Noora 9.11.2011 10:44
Hurri aiheuttaa harmaita hiuksia Tähti 8.11.2011 22:45